maanantai 13. toukokuuta 2013

Töitä, shoppailua ja biletystä!

Viime viikon olimme töissä, se meni nopeasti ja mukavasti. Opimme paljon uutta ja tutustuimme kaikkiin työkavereihimme paremmin. Baari jossa työskentelemme on todella mukava ja viihtyisä. Koko hotellin henkilökunta on todella mukavia ja auttavaisia. Mielestämme työaikataulumme ovat hyvät, välillä saamme olla töissä kahdestaan ja välillä yksin.


Baarin "pomo" Lucas ja me ;)

Baari altailta päin


Työskentely tila


Hotellin respa

Hotellin pääsisäänkäynti

Perjantaina Tanja meni aamuvuoroon ja hän voi pahoin aamun aikana, joten hän joutui lähtemään töistä hieman aikaisemmin. Illalla Tanja lepäsi ja paranteli itseään ja Henni ja Tiia lähtivät käymään kävelemässä rannalla ja baarikadulla.

Lauantaina lähdimme aamusta Fuengirolaan bussilla shoppailemaan. Kun saavuimme Fugeen emme ensin meinanneet löytää shoppailupaikkoja, kunnes törmäsimme mukavaan suomalais pariskuntaan. He opastivat meidät Miramar shoppailukeskukseen. Siellä saimme ajan kulumaan hyvin ja lopuksi jo meinasi tulla kiire takaisin kämpille, sillä aioimme lähteä illalla ulos.

Ostoskeskus MiraMar Fugessa


Kun tulimme kotiin söimme ja aloimme laittautumaan iltaa varten. Viimeinen bussi lähti Fugeen puoli yhdentoista aikaan, kun pääsimme perille kysyimme taxi kuskilta miten pääsisimme baarikadulle. Kävimme kiertämässä melkein kaikki Fuengirolan baarit, mutta meno oli aika hiljainen. Törmäsimme muutamiin suomalaisiin sisäänheittäjiin, joiden kanssa juttelimme pitkän tovin. Ilta meni nopeasti ja hieman tylsästi. Lähtöä vaikeutti se että bussit ja junat eivät kulje kuin vasta noin aamu seitsemän aikaan, joten päädyimme siihen ratkaisuun että menemme taksilla, koska emme jaksaneet odottaa bussia tai junaa.

Sunnuntai meni siivotessa ja pyykkiä pestessä, kävimme kävelemässä satama alueella illalla ja joimme siellä yhdet limut.

Tänään alkoi taas uusi työviikko, mukavissa merkeissä. Henni ja Tiia menivät aamuun ja Tanja iltaan. Haimme Tanjan töistä ja sitä ennen kävimme ruokakaupassa ostamassa kaksi isoa kassillista ruokaa.

Nyt syömään! - tytöt

1 kommentti:

  1. Hola! Aika on mennyt todella nopeasti ja kohtahan te tulette jo takaisin :) Mukavaa työviikkoa sinne Espanjaan, täälläkin on hellettä :) Terv.Tuula

    VastaaPoista